Ruudun Takaa -tapahtumasarjan päättää joensuulainen Salsa Nueva!

 

Gikker Live - Ruudun takaa -tapahtumasarja on täyttänyt kevään ajan Joensuussa keskustan tyhjiä liiketiloja. Kerran kuussa lauantaisin on kuultu loistavia artisteja striiminä, tallenteena tai näyteikkunan takaa. Viides ja tällä erää viimeinen tapahtuma on lauantaina 22.5. klo 12.00 ja tapahtuma järjestetään Foto Nerds -valokuvausliikkeen entisissä tiloissa kauppatorin laidalla. Esiintyjänä on tällä kertaa uusi joensuulainen kokoonpano Salsa Nueva!

 

- Tapahtumasarja ja keikat ovat keränneet kevään aikana paljon positiivista palautetta, tuhansia katselukertoja verkossa ja myös kiinnostuneita ohikulkijoita näyteikkunoiden taakse. Erityisen hienoa on ollut mahdollisuus tarjota esiintyjille keikkoja näinä haastavina aikoina, Hans Ekroos Gikker-palvelusta kertoo.

 

Tapahtumasarja oli viiden tapahtuman mittainen. Tapahtumat järjestettiin osana KAKE 2.0 -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää Joensuun kaupunkikeskustaa. Tyhjien liiketilojen hyödyntäminen ja näyteikkunakeikat voisivat olla myös jatkossa mielenkiintoinen konsepti uudenlaisten esiintymisten järjestämiseen. Hans Ekroos ja Juha Paavilainen Gikker-palvelusta uskovat, että konseptille on kysyntää myös jatkossa.

 

- Kaupunkien keskustoja täytyy elävöittää myös jatkossa ja kaupunkilaisille pitää tarjota uudenlaisia kulttuuripalveluja. Tässä voisi olla yksi hyvä ja toteuttamiskelpoinen konsepti erityisesti jatkoa ajatellen. Joitakin alustavia keskusteluja tämän konseptin toteuttamisesta muissa kaupungeissa on jo käyty, Juha Paavilainen kertoo.

 

Keikan lisäksi viimeisessä livessä nähdään erittäin mielenkiintoinen paneelikeskustelu kulttuuri- ja tapahtuma-alan tilanteesta ja tulevaisuudesta Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa. Puolen tunnin mittaisessa keskustelussa ovat mukana tuottaja Teemu Laasonen Joensuun kaupungilta, koordinaattori Minna Valonen Saimaa-ilmiöstä ja muusikoita livessä esiintyvästä kokoonpanosta. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun kysymällä kysymyksiä tai esittämällä kommentteja chatin kautta. 

 

- Keskustelun aihepiiri on enemmän kuin ajankohtainen. Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on ollut yksi suurimmista kärsijöistä koronakriisissä. Ihan huippua, että saimme mukaan vahvat kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijat ja saamme erilaisia näkökulmia tilanteeseen Saimaa-ilmiön, Joensuun kaupungin ja kentällä työskentelevien muusikoiden kertomina, Ekroos päättää.

 

Tällä erää viimeistä Gikker Live - Ruudun Takaa -tapahtumaa pääset seuraamaan Gikkerin somekanavien kautta tai Joensuun torin laidalla näyteikkunan takana. Lisätietoa Gikker Live -tapahtumasarjasta löytyy osoitteesta www.gikker.fi ja somekanavista facebook.com/gikker.fi ja instagram.com/gikker.fi. Tapahtumasarja toteutetaan yhteistyössä Joensuun Virran ja Joensuun KAKE 2.0 -hankkeen kanssa ja tapahtumasarjaa rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Joensuun kaupunki ja Etelä-Savon Ely-keskus.

SalsaNueva.jpeg