Chione julkaisi ensimmäiset singlensä Light ja Uninvited elokuussa 2018. Kaikki Chionen kappaleet on tuottanut Stella-yhtyeestä tuttu Heikki Marttila Joensuun Guru Studiolla. Rummuissa ja koskettimissa Light ja Uninvited biiseissä kuullaan Suvi Teräsniskan bändikokoonpanossa vuosia soittanut muusikko Mikko Leinonen. Chione on opiskellut musiikkia Lontoossa Point Blank Music Schoolissa, sekä Helsingin Laajasalon opiston laulusolistilinjalla. Hän säveltää ja sanoittaa itse kaikki julkaisemansa kappaleet. Vuoden 2020 aikana Chione julkaisi singlet Hey You!, Highway ja Bohemian. Kappaleet ovat saaneet hyvän vastaanoton ja ne soivat radioissa sekä Suomessa että ulkomailla. Chionen musiikkia soitetaan mm. Englannin Manchesterissa Hive Radio kanavalla sekä Birminghamissa Big City Radiossa. Highway on Radio Soi kanavan vuoden 2021 soitetuimpia kappaleita. Yle Areenassa on kuunneltavissa Chionen Radio Suomen haastattelu liittyen Highway-singlen julkaisuun. Bohemian-singlen musiikkivideo on nähtävillä YouTubessa. Savonlinnan Kulttuurikellarissa kuvattu video tehtiin yhteistyössä Mainostoimisto Haajan kanssa. Viimeisin julkaisu Paradise löytyy nyt Spotifysta ja muista suoratoistopalveluista.
Chione keikkailee sekä bändin että akustisesti kitaroiden säestyksellä. Keikkoja on tehty mm. Marks Rock Clubilla Joensuussa, kesäkahvila Rennossa sekä erilaisissa tapahtumissa. Chionen live-esiintymiset ovat saaneet aina erittäin hyvän vastaanoton ja saanut paljon kiitosta.
Kaikki Chionen julkaisut on kuunneltavissa Spotifyssa.
Uutta musiikkia on tekeillä ja julkaistaan pian.
Spotify: https://sptfy.com/a9nx
Nettisivut: chionemusic.com
FB: @chionesingersongwriter
IG: @chione_official_
Perustamisvuosi: 2018
Jäsenten määrä: 3