Dani Linna

Turku

Cover / Pop / Rock

Bändi / Trubaduuri

"Tunnettuja pop- ja rock-kappaleita livenä laulaja-kitaristin esittämänä!"

Hei,

Keikoillani kuulet tunnettuja suomalaisia sekä ulkomaalaisia pop- ja rock-kappaleita. Käytän esityksissäni kitaran lisäksi harkitusti erilaisia musiikkiteknisiä laitteita rikastuttamaan kokonaisuutta. Huomioin aina tapahtuman luonteen ja ihmiset, joille soitan.

Keikoillani kaikki mitä kuulet, soitetaan oikeasti siinä hetkessä. Mukanani tulee myös laadukkaat äänentoistolaitteet.

Muusikkotaustaani:
Olen julkaissut useamman levyn ja minulla on pitkä keikkakokemus laulaja-kitaristina. Olen myös ehtinyt toimia toistakymmentä vuotta ääni-/musiikkituottajana ja tehnyt työssäni useisiin palkittuihinkin tuotantoihin äänisuunnittelua, sekä säveltänyt niihin musiikkia. Olen ollut mukana nuorten musiikkikulttuurin kehittämisessä, vaikuttanut mm Tampereen konservatorion ja musiikkiopiston hallituksissa.

Keikoillani soitan mm. seuraavien artistien kappaleita: Bryan Adams, Kolmas Nainen, Elvis, Joe Cocker, Agents, Bon Jovi, Jani Wickholm, Eric Clapton, Popeda, J.Karjalainen, CCR. ym. (Toivomuksesta soitan myös omia kappaleitani).



Tästä pystyt tilaamaan minut kätevästi ja luotettavasti keikalle tapahtumaasi.

Perustamisvuosi: 2014

Jäsenten määrä: 1

Tutustu esiintyjään lisää

Varaa esiintyjä tapahtumaasi

pin_drop
euro
event

Hinta yhteensä: refresh

Hinta sisältää myös matkustus- ja majoituskulut

Sinua ei vielä veloiteta.

Kun esiintyjä on hyväksynyt varauspyyntösi, voit vahvistaa varauksen.

Sopimus esiintymispalvelusta syntyy, kun olet vahvistanut varauksen.

Lopulliseen hintaan lisätään 10€ palvelumaksu

Tilaa uutiskirje ja saat uusimmat uutiset sähköpostiisi!