Lopunajan viihdeorkesteri

Joensuu

Folk / Indie / Pop

Bändi / Duo

"Erikoisfolkkia idästä. Vaikka maailma loppuukin, me jatkamme soittamista."

Lopunajan viihdeorkesteri on vuonna 2019 Joensuussa perustettu Santeri Sihvosen ja Joonas Pihlajan muodostama folk-perinteeseen kallellaan yhtye. Se aloitti toimintansa duona, mutta kasvoi nelihenkiseksi bändiksi ennen debyyttijulkaisun "Kestääkö tämä jää?" (2022) studiosessioita. Nyt Lopunajan viihdeorkesteri keikkailee nelihenkisenä sekä duona. Vaikka yhtye kuvaa itseään erikoisfolk-yhtyeeksi, sen kappaleet ovat sulavasti tyylilajista toiseen myös soljuvia, tähän vaikuttaa soittajien monipuolinen soittotausta. Yhtye käyttää myös poikkeuksellisen monipuolista soitinarsenaalia - keikoilla voikin akustisen ja sähköisen kitaran, laulun, basson sekä Loota-rummun lisäksi ainakin trumpettia, huuliharppua, vetopasuunaa, sahaa ja viheltelyä. Vaihtoehtoisia maailmoja maalaillaan paitsi akustisin soinnein, myös elektronisten efektilaitteiden avulla. Lyriikat peilaavat aikaansa välillä kriittisestikin, mutta aina pienen ihmisen näkökulmasta - paitsi silloin kun kertojana on maapallon viimeinen norsu.

Yhtye soittaa keikoillaan pääasiassa omaa materiaaliaan, jota onkin kertynyt nuoreksi yhtyeeksi melko paljon. Sen jäsenet ovat vaikuttaneet aiemmin mm. yhtyeissä kuten Mustarinta, Mullets N' Bullets ja DEEP.

Perustamisvuosi: 2019

Jäsenten määrä: 4

Tutustu esiintyjään lisää

Varaa esiintyjä tapahtumaasi

pin_drop
euro
event

Hinta yhteensä: refresh

Hinta sisältää myös matkustus- ja majoituskulut

Sinua ei vielä veloiteta.

Kun esiintyjä on hyväksynyt varauspyyntösi, voit vahvistaa varauksen.

Sopimus esiintymispalvelusta syntyy, kun olet vahvistanut varauksen.

Lopulliseen hintaan lisätään 10€ palvelumaksu

Tilaa uutiskirje ja saat uusimmat uutiset sähköpostiisi!