Mournful Lines

Oulu

Metalli / Rock

Bändi

"Melodista, sinfonista, melankolista pop-metallia ammattitaidolla."

Mournful Lines - melankolista metallia ammattitaidolla.

Yhtye perustettiin vuonna 2013. Mournful Lines on pitkäjänteisellä työllään löytänyt oman soundinsa, joka muodostuu tarttuvista riffeistä ja kertosäkeistä,
isoista kosketinsoitin- sekä orkesterielementeistä unohtamatta pop-elementtejä, joita yhtyeen musiikista voi kuulla myös. Vaikka yhtyeen musiikin perusta onkin metallimusiikissa, on Mournful Lines vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn genreen ja se onkin yhtyeen suurin vahvuus.

Tämän kaiken lisäksi yhtyeessä on kaksi päälaulajaa, jotka kummatkin operoivat puhtaan laulun keinoin ja joiden tarinallinen kerronta on jotakin, joka pitää itse kokea. Sanoitukset liikkuvat suomalaisessa mielenmaisemassa kuten esimerkiksi mielenterveyden ongelmissa, itsemurhassa, rakkaudessa ja vihassa. Sanoitukset kertovat tositapahtumista, mikä tekee niistä entistä voimakkaampia. Kaikki tarinat kerrotaan suoraan sydämestä.

Bändi on vakuuttanut keikkalavoilla ympäri Suomea. Settien pituudesta sovimme aina asiakkaan tarpeen mukaan!

Perustamisvuosi: 2013

Jäsenten määrä: 6

Tutustu esiintyjään lisää

Varaa esiintyjä tapahtumaasi

pin_drop
euro
event

Hinta yhteensä: refresh

Hinta sisältää myös matkustus- ja majoituskulut

Sinua ei vielä veloiteta.

Kun esiintyjä on hyväksynyt varauspyyntösi, voit vahvistaa varauksen.

Sopimus esiintymispalvelusta syntyy, kun olet vahvistanut varauksen.

Lopulliseen hintaan lisätään 10€ palvelumaksu

Tilaa uutiskirje ja saat uusimmat uutiset sähköpostiisi!