Stolen Organ on viisihenkinen oululainen hard rock -yhtye, joka sykähdyttää kuulijoitaan rokkaavan tyylikkäällä asenteellaan. Yhtyeen vahvuus on ennen kaikkea uudekkaassa soundissaan, jonka kiteyttää loistavasti kuulijakuntamme ikähaarukka - Stolen Organ:ia fanittaa ja kuuntelee sekä vanhat, että nuoret rockin ystävät. Vanhasta rock-perinteestä ammentaen sekä uusia musiikin tuulia myötäillen Stolen Organ onnistuu luomaan uutta ja raikasta, universaalisti puhuttelevaa rock-musiikkia. Stolen Organ - rock show sopii loistavasti täydentämään festareiden artistikattausta kuten myös clubien ja pubien lavoja! Showta täydentää iskevien biisien ja ammattitaitoisten soittajien lisäksi visuaaliset taustavideot ja erittäin energinen lava-energia.
Stolen Organin esikoisalbumi ”Have You Seen Justice” julkaistiin 22.1. suoratoistopalveluissa, fyysiset CD-levyt tulevat painosta kuluvan kevään aikana. Albumin on miksannut Juho Rinne (Madcraft, Kirkkovene, ATS…) ja masteroinut Mika Jussila Finnvox-studioilla (Amorphis, Nightwish, HIM, Children of Bodom…).Albumin singlet ovat soineet useammassa radiokanavassa muun muassa Yhdysvalloissa, sekä Espanjassa. Finnvoxin Mika Jussila kommentoi albumia tuotantovaiheessa seuraavin sanankääntein: ”Nää kuulostaa helvetin hyvältä! Tää on ihan helvetin kova rock levy!”.
Stolen Organ on mukaansa tempaavia rock-elämyksiä luova livebändi, parasta omin korvin kuultuna! Jopa kahden tunnin settiimme kuuluu oman katalogimme lisäksi myös muutamia tunnettuja rock-kappaleita, joten yleisö saadaan kyllä varmasti lämpimäksi. Settien pituudesta tietysti sovimme asiakkaan tarpeen mukaan.
Perustamisvuosi: 2019
Jäsenten määrä: 5