Kristian Backman on 25-vuotias taikuri kotoisin suoraan Etelä-karjalan ytimestä - Imatralta, vaikka tie on nykyään vienyt pk-seudulle.
Into taikuuteen alkoi jo 5-vuotiaana, kun Kristian näki televisiosta David Coopperfieldin tv-spesiaalin, josta lähtien taikuus on vienyt mennessään. Hänen visionaan ja tavoitteenaan taikuudessa on tehdä sitä uudella, omanlaisella tavalla, eikä mennä vanhojen kaavojen mukaan.
Tämä taktiikka onkin tuottanut tulosta, sillä Kristian on palkittu mm. taikuuden SM-sijoituksilla, vuoden tulokkaana pohjoismaiden suurimmassa YouTube-tapahtumassa Tubeconissa sekä työstää tällä hetkellä omaa syksyllä julkaistavaa kirjaa sekä katutaikuussarjaa televisioon.
Taikuudessa Kristiania kiehtoo mahdollisuus ikäänkuin palata hetkeksi ajassa taaksepäin, lapsuuteen jolloin mikä tahansa oli mahdollista. Taikuus on hyvin uniikki taiteen muoto, jota voi tehdä todella monella tavalla. Tärkeää on tietenkin myös se, että jokainen show on juuri Teille räätälöity, uniikki kokemus.
Esityksiä Kristian tekee niin lähitaikuutena, lavashowna, lasten versiona kuin etäshowna. Ohjelmanumerot sopivatkin loistavasti niin yritysjuhliin, tyky-päiviin, häihin, synttäreihin kuin pikkujouluihinkin. Hän keikkailee koko Suomen alueella ja etäshown avulla saat mukaan porukkaa kauempaankin.
Kristianin asiakkaita ovat olleet muun muassa: Fennia, Etera, KPMG Oy, Oma säästöpankki Oyj, Ilosaarirock, Saimaan ammattikorkeakoulu, Skanska Talonrakennus Oy, Tampereen kaupunki ja Pelastakaa lapset Ry.
”Suuri kiitos sinulle! Taitojesi lisäksi osasit ottaa yleisön hienosti. Esiintymistäsi kiiteltiin kovasti”
80-v syntymäpäivät – Imatra
"Kiitos paljon esityksestäsi! Esiinnyit taitavasti ja sait lapset osallistumaan esitykseesi koko ajan. Kiitoksia myös ilmapallofiguureista!"
Simpeleen MLL yhdistys