Taikuri Kristian Backman

Espoo

Esittävä taide

Juontaja / Taikuri

"Uuden sukupolven taikuutta"

Kristian Backman on yksi harvoista suomalaisista ammattitaikureista, joka keikkailee parinsadan keikan vuositahtia niin Suomessa kuin myös ulkomailla, ollen yksi Suomen kysytyimmistä taikureista. Hänet on palkittu useita kertoja taikuuden SM-kilpailuissa, hän on voittanut palkinnon Pohjoismaiden suurimmasta YouTube-tapahtumasta, pyörittää Euroopan suurinta säännöllisesti järjestettävää taikuriklubia ja julkaisi vuonna 2024 kirjan.

Into taikuuteen alkoi jo 5-vuotiaana, kun Kristian näki televisiosta David Coopperfieldin tv-spesiaalin, josta lähtien taikuus on vienyt mennessään. Hänen visionaan ja tavoitteenaan taikuudessa on tehdä sitä uudella, omanlaisella tavalla, eikä mennä vanhojen kaavojen mukaan.

Taikuudessa Kristiania kiehtoo mahdollisuus ikäänkuin palata hetkeksi ajassa taaksepäin, lapsuuteen jolloin mikä tahansa oli mahdollista. Taikuus on hyvin uniikki taiteen muoto, jota voi tehdä todella monella tavalla. Tärkeää on tietenkin myös se, että jokainen show on juuri Teille räätälöity, uniikki kokemus.

"Kiitos mieleenpainuvasta ja erittäin taitavasta taikuri esityksestä. Kaikki tykkäsivät tosi paljon. Meillä ollut useampia taikuusesityksiä vuosien varrella, mutta tämä oli ehdottomasti paras mitä olen nähnyt! Eli kiitos kovasti, oot kyllä huipputaitava!"'

- Annika Segerstråle-Lötjönen/Keravan Energia Oy

"Varasimme taikuri Kristian Backmanin Halvan 90-vuotisjuhlaan. Kristian saapui sovitusti ja esiintyi taitavasti sekä osallisti vieraat ohjelmaansa. Hän herätti paljon ihmetystä ja ihailua esityksellään. Kiitoksia paljon!"

​ - Tanja Mäntymäki/Halva Oy

"Kiitos aivan erinomaisesta esiintymisestä sekä juonnoista Refimexin illanvietossa.
Olemme enemmän kuin tyytyväisiä ja niin oli yleisökin. Saatu palautteemme on ollut pelkästään ylistävää ja moni oli ihan erityisen ihastunut taikatemppuihisi."

​ - Mika Nieminen/Refimex Oy

Perustamisvuosi: 2012

Jäsenten määrä: 1

Tutustu esiintyjään lisää

Varaa esiintyjä tapahtumaasi

pin_drop
euro
event

Hinta yhteensä: refresh

Hinta sisältää myös matkustus- ja majoituskulut

Sinua ei vielä veloiteta.

Kun esiintyjä on hyväksynyt varauspyyntösi, voit vahvistaa varauksen.

Sopimus esiintymispalvelusta syntyy, kun olet vahvistanut varauksen.

Lopulliseen hintaan lisätään 10€ palvelumaksu

Tilaa uutiskirje ja saat uusimmat uutiset sähköpostiisi!