Teemu Suihko

Joensuu

Iskelmä / Pop / Rock

Bändi / Solisti

"Artisti, joka yhdistelee vintage-henkistä iskelmä-, rautalanka- ja rockmusiikkia ohjelmistossaan ja tyylien vaikutus kuuluu myös vahvasti hänen omassa tuotannossaan."

Teemu Suihko on nuori joensuulaislähtöinen laulaja/kitaristi/lauluntekijä, jonka intohimona on vintage-henkinen rautalanka-, iskelmä-, ja rockmusiikki.

Teemu Suihkon debyyttialbumi julkaistaan vuonna 2024. Neljästä tulevalla albumilla kuultavasta kappaleesta on jo julkaistu aiemmin singleversiot digitaalisissa suoratoistopalveluissa, kuten Spotifyssa ja YouTubessa. Tältä sivulta löydät esimerkiksi linkin kappaleeseen Sateinen ilta, joka muuten päätyi myös Solo ry:n kokoelma-albumille, joka julkaistiin keväällä 2023.

Teemu esiintyy yksin tai pienen bändikokoonpanonsa kanssa. Julkisten esiintymisten lisäksi Teemu tekee keikkaa myös yksityistilaisuuksissa. Kysy rohkeasti lisää!

Artistin oman tuotannon lisäksi keikkaohjelmistossa on muun muassa suomalaisen iskelmämusiikin klassikoita, rautalankainstrumentaaleja, sekä tietenkin vanhaa kunnon rock and rollia!

Ja niin kuin Jorma Kääriäinen laulaa: "Jos Elvistä ei tuu, on bändi joku muu."

Perustamisvuosi: 2020

Jäsenten määrä: 1

Tutustu esiintyjään lisää

Varaa esiintyjä tapahtumaasi

pin_drop
euro
event

Hinta yhteensä: refresh

Hinta sisältää myös matkustus- ja majoituskulut

Sinua ei vielä veloiteta.

Kun esiintyjä on hyväksynyt varauspyyntösi, voit vahvistaa varauksen.

Sopimus esiintymispalvelusta syntyy, kun olet vahvistanut varauksen.

Lopulliseen hintaan lisätään 10€ palvelumaksu

Tilaa uutiskirje ja saat uusimmat uutiset sähköpostiisi!